Turvotuksella tarkoitetaan silmin ja/tai käsin havaittavaa nestemäärän lisääntymistä kudoksessa. Syitä turvotuksen syntymiseen on monia, mutta yhteistä kaikille yleisimmille turvotuksille on, että ne ovat pinnallisia. Ne ts. syntyvät ihon ja lihaksia peittävän syvän peitinkalvon eli faskian väliin. Iho antaa myöten ja me turpoamme ulospäin. Toinen yhteinen tekijä yleisimmille turvotuksille on, että ne ovat solunulkoisia. Kudoksen solut eivät turpoa, vaan niiden välissä olevan ns. soluvälitilan nestemäärä lisääntyy.
Verisuonistosta suodattuu normaalin aineenvaihdunnan yhteydessä kaiken aikaa nestettä kudoksiin. Imusuoniston tehtävänä on poistaa tämä ulos suodattunut nestemäärä ja palauttaa se myöhemmin verenkiertoon. Turvotus on aina merkki siitä, ettei imusuonisto ole onnistunut täyttämään tehtäväänsä. Syitä on karkeasti ottaen kaksi. Joko kudokseen on syystä tai toisesta suodattunut niin paljon nestettä, ettei imusuoniston kuljetuskapasiteetti riitä sen poistamiseen tai sitten imusuonisto on (yleensä paikallisesti) vahingoittunut, jolloin se ei pysty poistamaan edes normaalimäärää verisuonistosta suodattunutta nestettä.
Kaikissa yleisimmissä turvotuksissa nestemäärä solujen välissä lisääntyy. Tällöin solut siirtyvät kauemmas toisistaan, välimatkat verisuonista kuhunkin soluun pitenevät ja aineenvaihdunta kudoksessa hidastuu. Kaikki turvotukset heikentävät kudoksen aineenvaihduntaa ja tämä on ensimmäinen syy hoitaa turvotus pois. Turvotus myös lisää kudospainetta, mikä voi tietyissä tapauksissa aiheuttaa ja ylläpitää kipua. Lisäksi turvotus heikentää nivelten liikkuvuutta, mikä vuorostaan heikentää laskimoverenkierrolle ja imusuonistolle tärkeää lihaspumpputoimintaa. Myös eri kudoskerrosten liukuminen toisiinsa nähden heikkenee turvonneella alueella.
Kaikille on varmasti tuttua, että trauman (esim. nilkan nyrjähdys) tai leikkauksen jälkeen vahingoittunut alue turpoaa. Kudoksen vahingoittuessa elimistö käynnistää välittömästi toimenpiteet kudosvaurion korjaamiseksi. Tämän ns. inflammaatioreaktion aikana verisuonten läpäisevyys kasvaa ja kudokseen suodattuu paitsi nestettä myös tulehdussoluja ja valkuaisaineita. Syntynyt turvotus kuormittaa voimakkaasti aineenvaihduntaa ja hidastaa vaurioalueen paranemista. Tapaturman tai leikkauksen jälkeinen turvotus kannattaa siksi hoitaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti pois.
Laskimovajaatoiminnassa veren virtaus sydäntä kohti hidastuu alaraajojen laskimoissa. Tämä kohottaa painetta laskimoissa ja lisää jälleen nesteen suodattumista verisuonista kudoksiin. Ajan mittaan tila voi tässäkin johtaa tulehdusreaktion käynnistymiseen, jollei henkilö käytä hyviä lääkinnällisiä tukisukkia tukeakseen vahingoittuneita laskimoita. Laskimovajaatoiminta on krooninen sairaus, joka hoitamattomana voi suonikohjujen lisäksi johtaa erilaisiin kudosmuutoksiin säären alueella: ihon värjäytymiseen ruskeaksi, ihonalaiskudoksen kovettumiseen ja pahimmassa tapauksessa laskimoperäiseen säärihaavaan. Tehokas turvotuksen hoito hyvissä ajoin voi estää tämän.
Lihastoiminnan heikkous tai täydellinen puute esimerkiksi neurologisten sairauksien seurauksena heikentää myös merkittävästi laskimopaluuta ja kohottaa laskimopainetta. Turvotus syntyy tässäkin tapauksessa saman mekanismin kautta kuin laskimovajaatoiminnassa, vaikka laskimot ovat terveet. Näin tapahtuu myös sydämen oikean puolen vajaatoiminnassa, jota ei ole saatu tasapinoon lääkityksellä. Periaatteessa pitkään jatkunut hoitamaton tila kummassakin em. tilanteessa voi ajan myötä johtaa myös laskimoiden sairastumiseen ja laskimovajaatoiminnalle tyypillisiin kudosmuutoksiin. Lopulta myös imusuoniston toiminta voi pettää.
Imusuoniston vahingoittumisesta johtuvat lymfaturvotukset eli lymfaödeemat ovat usein seurausta syövän hoidosta, jossa joudutaan poistamaan ja sädettämään imusolmukkeita. Imusuonistossa voi myös olla synnynnäinen kehityshäiriö. Näin syntyvät turvotukset ovat kroonisia ja usein eteneviä. Hoitamattomina ne voivat johtaa kudoksen kovettumiseen, rasvakudoksen lisääntymiseen ja moniin vaikeisiin kudosmuutoksiin. Aikainen tehokas turvotuksenhoito pysäyttää useimmissa tapauksissa tämän kehityksen. Lymfaödeemalle tyypilliset kudosmuutokset heikentävät paikallisesti myös immuunipuolustustamme, mikä lisää infektioriskiä. Mitä voimakkaampi turvotus, sitä suurempi on riski saada esim. ruusu.
Tässä tekstissä mainittu ”turvotuksen hoito” tarkoittaa lymfaterapiaa, jota toteuttaa turvotuksen hoitoon erikoistunut henkilö, lymfaterapeutti. Se on useamman hoitomenetelmän kokonaisuus, joka rakentuu kussakin tapauksessa tarvittavista osa-alueista.
Eri syistä syntyneet turvotukset hoidetaan hieman eri tavalla, mutta yhteistä on aina se, että tehokas kompressio on hoidon kulmakivi; ensin sitomalla, sitten laadukkailla lääkinnällisillä kompressiotuotteilla. Kompressioterapiaa täydennetään tarpeen mukaan erilaisilla manuaalisilla käsittelyillä, lihastoiminnan aktivoimisella ja koneellisilla hoidoilla.
Sydämen vajaatoiminnasta johtuva turvotus on edellä mainituista turvotuksista ainoa, jota ei saa eikä voi hoitaa lymfaterapialla. Onnistunut lääkitys on tässä oikea hoito.
Tom Väisänen
Fysioterapeutti, lymfaterapian opettaja